1. jakso
Mitä tapahtuu, kun luovumme täydellisyydestä?
Täydellisyyden tavoittelu ei synny tyhjiössä. Se on harvoin vain yksilön ominaisuus tai persoonallisuuden piirre. Usein sitä muovaavat työelämän rakenteet: tehokkuutta korostava puhe, jatkuva vertailu ja näkymättömät odotukset. Näissä puitteissa virheettömyys ja jatkuva kehittyminen alkavat näyttäytyä itsestään selvinä vaatimuksina. Taustalla kulkee usein myös pelko epäonnistumisesta, arvostelusta ja riittämättömyyden tunteesta.
Kun työtä tehdään pelon ohjaamana, rima nousee huomaamatta yhä korkeammalle. Riittävän hyvän rajat alkavat hämärtyä, eikä lopputulos tunnu koskaan valmiilta. Tämä korostuu erityisesti tilanteissa, joissa palaute on epäsuoraa, vaatimukset muuttuvat nopeasti tai huomio kohdistuu vain huippusuorituksiin. Vähitellen vaatimustaso alkaa elää omaa elämäänsä ja siirtyy osaksi omaa ajattelua – usein ilman, että sitä tiedostetaan.
Täydellisyyden tavoittelun seuraukset eivät näy heti. Usein ne ilmenevät viiveellä uupumisena, päätöksenteon hidastumisena ja kokemuksena siitä, ettei mikään ole koskaan riittävän valmista. Työnohjaajana olen nähnyt, kuinka täydellisyyden tavoittelu voi vähitellen johtaa uupumiseen. Osaaminen on vahvaa ja sitoutuminen suurta, mutta vaatimustaso kasvaa niin korkeaksi, ettei mikään enää riitä. Kyse ei useimmiten ole osaamisen puutteesta, vaan tiedostamattomaksi jääneestä vaatimustasosta.
Mikä on riittävän hyvää?
Keskeinen kysymys kuuluukin: mikä on riittävän hyvää? Riittävää ei voi määritellä yhdellä, kaikkiin tilanteisiin sopivalla mittarilla. Tätä on helppo havainnollistaa terveydenhuollon esimerkillä. Leikkaussalissa hygieniavaatimusten on oltava äärimmäisen korkeat, sillä pienikin poikkeama voi vaarantaa potilasturvallisuuden. Poliklinikalla toimitaan toisenlaisessa ympäristössä: hygienia on edelleen tärkeää, mutta vaatimustaso on suhteutettu tilanteeseen. Molemmissa toimitaan ammattimaisesti – riittävän hyvän taso määrittely vaatii tässä tilanteessa asiantuntijuutta.
Ratkaisukeskeinen ajattelu keventää kuormaa
Ratkaisukeskeinen ajattelutapa tarjoaa inhimillisemmän ja joustavamman vaihtoehdon. Kaikkea ei tarvitse ratkaista kerralla, eikä täydellistä kokonaiskuvaa tarvitse heti muodostaa. Riittää, että suunta on riittävän selkeä. Ratkaisukeskeisen ajattelun ytimessä on yksinkertainen periaate: tehdään sitä, mikä toimii, ja tehdään toisin se, mikä ei toimi.
Ratkaisukeskeinen ajattelu perustuu pienillä askelilla etenemiseen. Suuret muutokset syntyvät harvoin kerralla, mutta pienikin muutos voi käynnistää myönteisen kehän. Ratkaisukeskeinen ajattelu helpottaa, kun uskaltaa irtaantua entisistä ajattelumalleista. Kun huomio siirtyy siitä, mikä puuttuu, siihen mikä jo toimii, työ kevenee – ja tekemisestä voi tulla jopa nautittavaa.
Kun huomio kohdistuu edistymiseen eikä pelkästään keskeneräisyyteen, syntyy tilaa luovuudelle, oppimiselle ja kokeilemiselle. Keskeneräisyys ei ole epäonnistumisen merkki, vaan luonnollinen osa prosessia.
Riittävän hyvä syntyy yhdessä
Ratkaisukeskeinen ajattelu korostaa myös yhteistyötä ja dialogia. Riittävän hyvän tason määrittely ei ole yksilön yksin kannettava tehtävä, vaan se rakentuu yhteisessä keskustelussa: mitä tässä tilanteessa tarvitaan, mikä on tarkoituksenmukaista juuri nyt ja mikä on riittävää. Kun odotuksia sanoitetaan yhdessä, vaatimustaso tulee näkyväksi ja helpommin hallittavaksi.
Täydellisyyden tavoittelu lupaa varmuutta, mutta voi ennen pitkää johtaa lamaantumiseen. Ratkaisukeskeinen ajattelu puolestaan mahdollistaa toiminnan ja edistymisen myös keskeneräisyyden keskellä. Tällöin työ ei ole loputon vaatimus, vaan tehtävä, joka etenee ja lopulta sulkeutuu.
Riittävän hyvä ei ole luopumista. Se on lupa hengittää, toimia ja jatkaa eteenpäin – askel kerrallaan.
Täydellisyyden tavoittelu ja riittävän hyvän teema eivät ole työelämässä uusia – eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun kirjoitan niistä. Olen käsitellyt aihetta aiemminkin, koska ne nousevat toistuvasti esiin työnohjauksissa ja keskusteluissa eri alojen ammattilaisten kanssa. Samat kysymykset palaavat yhä uudelleen: missä kulkee riittävän hyvän raja ja miten siitä voidaan sopia ilman jatkuvaa kuormitusta.
MILLAISESSA KOHDASSA OMASSA TYÖSSÄSI TÄNÄÄN VOISIT KYSYÄ ITSELTÄSI:MIKÄ TÄSSÄ TILANTEESSA OLISI RIITTÄVÄN HYVÄÄ – JA MIKÄ OLISI SEURAAVA ASKEL ETEENPÄIN?
Seuraavassa blogikirjoituksessa (jakso 2) syvennän aihetta konkreettisemmalle tasolle. Tarkastelen ajattelutavan muutosta ajattelun, tunteiden, toiminnan ja kehon näkökulmasta ja pohdin, miten täydellisyyden vaatimuksesta irtaantuminen ja ratkaisukeskeinen työskentely voivat alkaa näkyä arjen työssä.
